Kirjoitus Maanpuolustus-lehteen 2/2010

Nato-jäsenyyden vaikutus yleiseen asevelvollisuuteen

Asevelvollisuus ankkuroituu Suomessa voimakkaasti perustuslain tasolla säädettyyn maanpuolustusvelvoitteeseen. Varsin uudessa puolustusvoimia koskevassa laissa puolustusvoimien ensisijaiseksi tehtäväksi määritellään Suomen puolustaminen ja muiksi tehtäviksi muiden viranomaisten avustaminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumista perustellaan ulkopolitiikalla, halulla olla mukana kantamassa kansainvälistä yhteisvastuuta. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen on vapaaehtoista niin reserviin kuuluville sotilaille kuin kantahenkilökunnallekin.

On mahdotonta ajatella, että maanpuolustusvelvoitetta laajennettaisiin niin, että se koskisi osallistumista kriisinhallintaan kaukana Suomen rajojen ulkopuolella. Yleisen asevelvollisuuden legitimiteetin perusta on Suomen alueellisen koskemattomuuden ja valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen ääritapauksessa sotilaallista voimaa käyttäen ja suuriakaan uhrauksia kaihtamatta.

Yleiseen asevelvollisuuteen liittyy kiinteästi ajatus siitä, että koko yhteiskunta, väestö ja yritykset yhteisesti vastaavat maanpuolustuksesta. Yritykset muodostavat sotatalouden rungon, yritykset hyväksyvät ja tukevat työntekijöidensä osallistumista kertausharjoituksiin. Maanpuolustuskurssit kokoavat yhteen suomalaisen yhteiskunnan keskeiset vaikuttajat. Yleistä asevelvollisuutta ei  voida nähdä irrallisena sotilaallisena elementtinä, vaan se liittyy oleellisena osana kokonaismaanpuolustukseen. Suomen maanpuolustusta ei ole ulkoistettu, sitä ei hankita ostopalveluna, vaan siitä vastaamme me suomalaiset ihan itse.

Jos Suomi liittyisi Nato:n jäseneksi, tämän kokonaisuuden ylläpitäminen tulisi vaikeaksi ja pitemmän päälle mahdottomaksi. Teoriassa Nato-jäsenyydenkin oloissa yleinen asevelvollisuus olisi mahdollista säilyttää. Niin kauan kuin Nato:n ainoana tehtävä oli jäsenmaidensa alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, asevelvollisuus oli pääsääntö jäsenmaissa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen ja Nato:n tehtävien laajennuttua ja yhä selvemmin painottuessa kansainväliseen kriisinhallintaan, yleinen asevelvollisuus on nopeassa tahdissa lähes hävinnyt Nato-maissa.

Nato:n jäsenenä Suomen puolustusvoimia tulisi kehittää yhä enemmän kriisinhallintatehtävien asettamien vaatimusten mukaan. Kantahenkilökunnan osalta osallistuminen kansainvälisiin tehtäviin olisi säädettävä pakolliseksi. Sen varalta ettei vapaaehtoisia reserviläisiä olisi saatavissa riittävästi kriisinhallintatehtäviin, olisi välttämätöntä muodostaa ammattisotilaista muodostuva kriisinhallintajoukkojen ydinryhmä.  Nato-jäsenyys johtaisi aluksi vaatimukseen siirtymisestä valikoivaan, puolivapaaehtoiseen asevelvollisuuteen. Kehitys veisi nopeassa tahdissa täyteen vapaaehtoisuuteen ja sitä tietä ammattiarmeijaan.

Edellä esittämieni perustelujen mukaisesti arvioni on, että Nato-jäsenyys johtaisi suhteellisen lyhyessä ajassa yleisen asevelvollisuuden päättymiseen Suomessa.  Yleisen asevelvollisuuden säilyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää vaikka emme liittyisikään Nato:on. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen edellyttää jatkuvaa ja määrätietoista kehittämistyötä.