Juha Korkeaoja

Kansanedustaja

+358 50 511 3053

juha.korkeaoja
@eduskunta.fi

00102 Eduskunta

Eduskuntatiedotuksen uutisointi puheenvuorostani Euroopan Neuvoston yleiskokouksessa Strasburgissa 31.9.2009

Jokainen peltohehtaari tarpeen ruoan ja bioenergian tuotannossa


Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Juha Korkeaoja (kesk.) korostaa maa- ja metsätalouden merkitystä taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Korkeaoja puhui keskiviikkona EN:n yleiskokouksessa Strasbourgissa.


Puheessaan Korkeaoja (kesk.) totesi lähestyvän Kööpenhaminan ilmastokokouksen olevan eräs kaikkein tärkeimmistä kokouksista lähivuosien aikana.

- Suuri vastuu on tämän päivän päättäjillä; emme voi muutaman kymmenen vuoden kuluttua sanoa, ettemme tienneet silloin. Tiedämme tänään, että tarvitaan nopeita ja voimakkaita toimia, jotta maapallon ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa kahteen asteeseen, mitä pidetään kriittisenä rajana. Kööpenhaminan kokouksen onnistuminen on viimekädessä kiinni poliittisesta tahdosta. Me eri maiden parlamenttien jäsenet voimme omalla toiminnallamme olla luomassa tarvittavaa poliittista tahtoa. Tämän toiminnan aika on nyt.

Puheessaan Korkeaoja korosti myös, että maa- ja metsätaloudella on tärkeä rooli taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Maatalouden ensisijainen tehtävä on tuottaa ruokaa koko ajan kasvavalle ihmismäärälle. On kuitenkin viisasta käyttää maataloustuotannon sivutuotteet tehokkaasti bioenergian tuottamiseen. Tärkeää on, että maatalous pidetään elinvoimaisena myös tällä hetkellä epäedullisilla tuotantoalueilla, kuten pohjoisilla alueilla. Tulevaisuudessa jokainen peltohehtaari tulee olemaan äärimmäisen tarpeellinen.

Korkeaoja muistutti lisäksi metsien olevan maapallon tärkein hiilivarasto, jota voidaan kestävällä metsätaloudella edelleen kasvattaa.

- Kun käytämme puuta rakentamiseen lisäämme samalla hiilivarastoa. Verrattuna muihin rakennusmateriaaleihin puun hiilijalanjälki on selvästi pienempi, Korkeaoja totesi.