Juha Korkeaoja

Kansanedustaja

+358 50 511 3053

juha.korkeaoja
@eduskunta.fi

00102 Eduskunta

Kuvia eduskunnasta

puv_20071.jpg

Puolustusvaliokunta
Valiokuntatyöskentely on tärkeä osa kansanedustajan työtä ja se paljolti määrää millaisiin asioihin kansanedustaja perehtyy työskentelyssään. Tällä hetkellä toimin puolustusvaliokunnan puheenjohtajana.

 

tysistunto_20071.jpg

Istuntosali. Täysistunnot ovat yleisölle avoimia ja niitä pääsee seuraamaan yleisölehtereiltä. Eduskunnan sivuilta näkee päivän päiväjärjestyksen, eli istunnossa käsiteltävät asiat. Eduskunnan sivujen kautta kaikkia täysistuntoja voi seurata myös reaaliaikaisesti verkkolähetyksenä.

 

Avustajani_opastaa_vieraita.jpg

Vierasryhmät pääsevät tutustumaan eduskuntaan. Kuvassa avustajani Anu Välimäki opastamassa Harjavaltalaista oppilasryhmää. Eduskunta-avustaja avustaa minua eduskuntatyöskentelyssä, joten hänenkin toimenkuvansa on varsin monipuolinen.

Mikäli haluat ryhmäsi tulevan vieraakseni, ota yhteyttä avustajaani hyvissä ajoin etukäteen.